3/10/2006

Says Mr. Chomsky:

"The war against working people should be understood to be a real war. It's a new war, it's an old one. Furthermore, it's a perfectly conscious war everywhere, but specifically in the U.S., a very free country, but one which has a highly class-conscious business class, so you have a lot information about it. They talk; you have their record. They have long seen themselves as fighting a bitter class war, except they don't want anybody else to know it."

Besides that the other day forest industry told to slash 3,600 jobs over the next two years - 2,950 of these are in Finland. This should not come as surprise, for the tone is the same everywhere. But surely business-class knows what it's doing - and yes, it's all for the workers' benefit, of course. And all we wanna be right wingers agree that the course is right.

"The growing power of capital explains many of the economic stories of our day: why Wall Street has the whip hand over corporate performance; why the gap between executive and worker pay has widened to record levels; why even incompetent executives enjoy golden parachutes while high-performing employees can be laid off without apology," writes Michael Hirsh in The New York Times Book Review article "Dollars Without Borders" March 5, p. 6.

1 Comments:

At 10/3/06, Anonymous Anonymous said...

sillä päivitetty
tunnuslauseemme
olkoon ”vapaus,
veljeys ja
markkina-arvo”, ja siksi on

turha puhua
naurettavasta totuudesta, joka
löytyy kuin
ajelehtiva lapsi
koristaan keskeltä

osmankäämien
holvia, vedettiinkö
se kölin
alta vai
hilattiinko
juhannussalkoon,

kärvennettiinkö
halstarilla kun
tulosvastuun
noitavasara
katsoi sen
langettaneen

loitsuja,
sillä muistathan,
ken tästä käy,
saa kaiken
toivon heittää,
minua vain

ei ole naurattanut
sen jälkeen
kun hauskanpito
muuttui velvollisuudeksi,
ehkäpä minä
siis odotan

että kuilun
partaalla alkavat
vasket helistä
takaperin jolloin
pyörä keksii
meidät uudestaan,

ja voihan joku
väittää että
olen lukenut
liikaa ritariromaaneja,
mutta tanssisalin
autioituessa tuntuu

kuin nilkkoihin
olisi isketty
lyijypunnukset ja
tahtilajiksi kiilattu
rautavalssaamon kalke,
kenties tällä

permannolla myötäjäiset
maksetaan pippurina
ja ne sanat
jotka muistuttivat
hengitystä ovat nyt
kuollutta solukkoa

ja vaikka
minä olisin
Rooman hiippakunnan
päämanaaja, en
voi välttyä
aavistukselta:

sen pituinen se,
tykinruokaa
ja toukkien
ravintoa kaikki
tyynni, lieskatko
meidät lopulta

nielevät vai
vaivummeko ikiroudan
uumeniin, kuka
se oli joka
painoi peukalonsa
rakkauden valtimolle,

kuka se oli
joka sirotteli
akanat tuuleen
kuin kourallisen
myrkytettyjä
henkiä, lypsi

ukkospilviä
keskellä kirkasta
päivää ja
virnisti päälle
kuin sokerihuurrutettu
luuranko,

mikä sai
päärit ja vasallit
kumartamaan
hahmoa jolla
on huntu muttei
lainkaan kasvoja,

kuka antoi
jonotusnumeron
666 kuin
polttomerkin otsaan
jotta ostaisimme
ja myisimme

itsemme helvettiin,
näinhän meille aina
kerrottiin, mutta ei,
yhtä hyvin
on kyse myös
auringon luvusta,

sorath sorath
raakkuvat varikset
räystäillä, ja
etäisyyksiin vihityille
tämä on silkkaa hepreaa,

tämä on
vaaleanpunainen
ilmestyskirja,
kun sarastus ja
varjo vaihtavat
paikkaa

eikä kukaan
enää tiedä mitä
väriä tunnustaa
tai kenen lipun
alla kulkee, voi
Arkhimedes,

sydän on
se piste jossa
maailma vivutaan
sijoiltaan, ja se
on linnoittautuessaan
vapaa, koska

se antaa anteeksi
vaikka taivaalta
sataisi rakeita
kuin uuden
jääkauden siemeniä

(katkelma runosta Vaaleanpunainen ilmestyskirja, Panu Tuomi 2005)

 

Post a Comment

<< Home